PEHMIS

Asiakaspalautteet

Voit lähettää palautetta yhteystiedot sivun kautta. Kirjoita viestin loppuun nimimerkkisi, jos et halua nimeäsi julkaistavan.

****************************************************************

Olin jo pitkään etsinyt mahdollisuutta päästä mukaan hivenaineanalyysiin. Sairastan ms-tautia ja huolimatta himo kuntoilusta, terveellisestä ruokavaliosta ja saamastani lääkehoidosta oireiluni oli laaja-alaista. Jo pelkkien ms-tauti oireilun lisäksi minulle oli tullut ruoka-aine allergioita.

Myös tukku muita vaivoja joita en edes hoksannut vaivoiksi katosivat tai ainakin vähenivät kuurin aloitettuani.  En odottanut saavani apua ms-tautiin tai muuhunkaan oireiluun. En tiennyt niiden johtuvan hivenainepuutoksista, luulin kaiken vain olevan osa minua ja sillä hyvä. Pikemminkin olin vain huolissani yleisellä tasolla etten saanut rajoittuneen ruoka-valion takia kaikkia vitamiineja ja hivenaineita tarpeeksi. Kuinka väärässä ihminen voi ollakkaan… Kuurin aloitettuani hämmästelin valtavaa pillerimäärää ja maitohappobakteerikuurin luulin vähintään "räjäyttävän" suolistoni. Rohkeasti noudatin annettuja ohjeita ja pian huomasin parannusta olotilassa. Ensiksikin suolistoni ei räjähtänyt vaan päinvastoin, nyt vasta tiesin mitä on olla kun vatsa tervehtyy.

Olen nyt noudattanut ohjeita noin viisi kuukautta ja tuloksiakin  näkyy. Ruoka-aine allergiani ovat helpottuneet huomattavasti ja pystyn jo maitoallergikkona syömään juustoa ja kotimaiset viljat ovat jälleen palanneet ruokavaliooni aiheuttamatta oireita. En ala tässä nyt erittelemään sen kummemmin mihin kaikkeen muuhun saanut apua koska koko olotilassani on tapahtunut niin suuri muutos, suosittelen kaikille rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kokeilemaan. On ollut hienoa huomata itsessään muutoksia ja kuinka luulo siitä että "tämä on vain osa minua" on osoittautunut vääräksi.

Suuri kiitos suurisydämmiselle Mirjalle ja hänen "käsiinsä" johdattaneelle henkilölle :)

-Harakka 35v.-

****************************************************************

Halusin varmistaa, että saan syömästäni ravinnosta ja käyttämistäni  vitamiini- ja hivenainevalmisteista tarvitsemani. Halusin myös selvittää, mitä olisi tehtävissä aamuyön heräämisongelmalleni ja
hivenen liialliselle alkoholinkäytölleni.

Käytin minulle suositeltuja hivenaineita muuten ohjeiden mukaisesti,  mutta magnesiumia uskalsin käyttää vain purkissa suositellun yhden tabletin päivässä. Omega-rasvahappoja käytin myös maltillisesti vain yhden kapselin päivässä. Magnesiumissa pelkäsin tätä vesiripuliriskiä ;-) ja omega-rasvahapoissa järkytyin dokumentista, jossa kerrottiin, kuinka epäekologista niiden tuottaminen on.

Järkyttävä suolan käyttöni väheni täysin normaaliksi. Yöllinen käsien puutuminen ja lihaskrampit vähenivät olennaisesti ja samalla tietysti heräily niiden vuoksi. Lisäksi tein havainnon tekemäni seurantapäiväkirjan avulla, että unihäiriöni yksi syy taisi olla se liiallinen alkoholinkäyttöni.

Hivenravintoterapia ylitti odotukseni. Suosittelen hivenravintoterapiaa myös tuttavilleni. Parhaimmillaan se
on hyvä henkisen kasvun ponnahduslauta kaikkine seurantapäiväkirjoineen ja vaihtoehtoisine stressinhallintatapoineen. Sain niihin hyvät neuvot terapiasta hivenainesuositusten lisäksi.

Kiitos Mirja, jälleen kerran. Olet kaiken luottamukseni arvoinen. Ihminen, suurella kirjaimella ja suurella sydämellä.

Nainen 37 v.

****************************************************************

Hivenaineterapia antoi vihdoinkin potkua elämään

Jo vuosia olin ihmetellyt, miksi kynteni liuskottuivat. Olin ajoittain hyvin väsynyt ja vetämättömissä vaikka kuntoilin mielestäni aika lailla. Stressiä on elämässäni aina ollut, joten sitä en enää edes osaa erotella muista syistä. Ravintoni on monipuolista ja etupäässä kasvis- ja kalaruokia sisältävää. Hiuksia lähti ajoittain runsaasti.

Koitti päivä, jolloin Mirja Koksu antoi kartoituskaavakkeen minulle ja sanoi: ”Selvitettäisiinkö nyt, mikä sinua vaivaa?” Monisivuinen kaavake hiukan ajatutti minua, mutta täyttäessäni sitä tajusin hivenainepuutteiden olevan ilmeinen syy moniin vaivoihini. Mm kysymys, jossa kartoitettiin yöllisiä wc-käyntejä, herätti suuria odotuksia minussa. Voiko tämäkin johtua hivenainepuutteista?

Aloin heti ohjeet saatuani syödä magnesiumia, B-vitamiinia, D-vitamiinia, kalkkia jne. Voi mikä olo oli havaittavissa jo kuukauden päästä! Ajoittainen alakuloisuus oli kadonnut, kynnet vahvistuivat huimasti, suonenvedot katosivat kokonaan ja olo oli kaikin puolin kohentunut huimasti. Energiaa riitti ja riittää! Suosittelen kaikille!

Kiitos avusta ja kullanarvoisista neuvoista!

”Stressityyppi”

****************************************************************

Tämä ”Elli Epäluuloinen” ei oikein perustanut luontaistuotteista muutamien epäonnistuneiden luontaistuotekauppakäyntien vuoksi. En kuitenkaan voi kehua syöneeni monipuolisesti ja terveellisesti kuluneiden vuosien aikana—pikemminkin päinvastoin...

Ajattelin kokeilla hivenravintoterapiaa sillä ajatuksella, että onpahan sitä rahaa syydetty hullumpaankin hommaan eikä tästä ainakaan haittaa voi olla. :)

Nyt on nappeja vedetty n. 6 kuukautta suosituksen mukaan aamuin illoin ja ihmeekseni voin todeta, että inhottavin vaivani, hulvaton hikoilu, on poissa. Tämän kun olisin tiennyt, niin jo muutama vuosi sitten olisin kaivanut hivenravintoterapeutin esiin hinnalla millä hyvänsä… Lisäpisteet makeanhimon vähenemisestä. Entinen PAKKO SAADA –himo on hävinnyt, joskin lohtusyömistä ei sekään poista. Ai niin ja se jumi-turvotus yhdistelmä vatsasta on haihtunut. Ja olipa muuten elämäni komein rusketus tänä kesänä, vaikka on sitä ennenkin kesällä pihalla oltu. 

Kaunis kiitos ja lämpimät suositteluni.    

Elli Epäluuloinen 35 v.  

****************************************************************

Kiitos, kun sain olla mukana hivenravintoterapeutti koulutuksessasi. En epäröinyt hetkeäkään lähteä mukaan kokeilemaan. Kiinnostuin heti asiasta ja odotin innolla, millaisia vaikutuksia minulle suosittelemillasi hivenaineilla tulisi olemaan.

Kerroit hyvin vakuuttavasti hivenaineista ja odotukset olivat sen mukaiset. Sanoit mm. että kysehän on vain siitä, kuin alkaisit syödä terveellisesti.  Olen käyttänyt hivenaineita juuri niin kuin suosittelit noin 5 kk enkä
missään nimessä aio lopettaa.

Aika pian huomasin ilokseni, että kaikista nivelistä tuli liikkuvammat, liikunnan jälkeen lihakset eivät kipeytyneet kuten ennen, rytmihäiriöt hävisivät, myös hikoiluihin sain avun. Ruokailun jälkeiset röyhtäilyt ja mahan turpoaminen ja ilmavaivat loppuivat myös. Huomasin senkin, että silloin tällöin iskenyt makeanhimokin oli poissa. Ihon punoitus kasvoissa on vaalennut ja kynnet vahvistuneet. Vaikutuksia on ollut paljon, muistinkohan kertoa kaikki. Olen ollut energinen ja voinut todella hyvin. 

Hivenravintoterapia ylitti odotukseni moninkertaisesti ja innostun aina suosittelemaan sitä, kun joku kertoo vaivoistaan. On helppo suositella sellaista, mistä itsekin on saanut avun. 

Kirsi 57v.

****************************************************************

Minulla ei oikeastaan ollut mitään odotuksia etukäteen hivenravintoterapiasta. Olin kyllä lukenut hivenaineista ja niiden vaikutuksista mutta en osannut ajatella lainkaan miten niitä voisi muuten tutkia kuin verikokeilla joten odotin mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

Sain vihjeeksi lisätä magnesiumia ja melkoisen määrän vielä. En ole toteuttanut määräystä täysin koska olen monesti unohtanut ottaa lisä-ravinteet usean päivän ajan. Kestää ennen kuin se muuttuu rutiiniksi jota ei sitten enää tarvitse erikseen ajatella. Mutta tälläkin tavalla olen huomannut että lihaskrampit on vähentynyt ja oikeastaan loppunu kokonaan ja jos on ollut pidempi tauko pillerien napsimisessa on taas "suonenvetoja" tullut. Tämä on ollut suurin vaikutus ja siitä nautin. Muihin vaikutuksiin en ole kiinnittänyt huomiota.

Mikäli joku valittaa jostain vaivasta niin voisin vallan mainiosti mainostaa ja kehottaa kokeilemaan tätä terapian muotoa.

Nimetön 58v.

****************************************************************